Omat Pelit

Tälle sivulle olen kerännyt kaikki löytämäni omat pelini. Olen aikoinaan ollut kiinnostunut pelien tekemisestä. Myös oma kiinnostus loppui, samalla kun suomalaisten pelintekijöiden harrastepiirit hiljenivät 2000-luvun alkuvuosina. Lisäksi tällä ajalla sain ammatikkakilpailusta 3. sijan, tehtävät olivat hyvin päättelypainotteisia. Tehtävät olivat hieman tämänlaisia.

Tällä sivulla sisältö on otsikoittain uusimmasta vanhinpaan.

Raspberry Pi

Ihan kokeilumielessä päätin tehdä tällaiselle laitteelle jotain pientä, kun työpaikkailmoituksessa haluttiin näytettä omasta projektista kyseiselle alustalle. Muutenkin oli kiva tutustua Pythoniin, josta ei ollu aiempaa kokemusta.

Breakout


Lataa Breakout (23 kB)
Lähdekoodi

Kieli: Python
IDE: IDLE
Vuosi: 2013 (viimeisin versio 3.2.2013)
Kirjastot: Pygames

Aiemman versioni lähdekoodit olivat kateissa, joten päätin toteuttaa ohjelman uudestaan.

Windows

Jos sinulla on jotain näihin liittyvää, niin ota yhteyttä.

Roolipeli


Lataa Roolipeli (1819 kB)
Kieli: C/C++
IDE: VC++
Vuosi: 2009
Kirjastot: SDL

Eräs keskeneräinen roolipelikokeilu. Tarkoituksena olisi ollut luoda vapaamuotoinen peli, jossa olisi voinut kaataa puita, louhia malmia, rakentaa rakennelmia ja muuta vastaavaa.

Ohjelman vasemmasta yläkulmasta voi nähdä indeksointina hahmon sijainnin sekä maastotyypin, jotka ovat numeerisessa muodossa.

Ajelupeli


Lataa Ajelupeli (1549 kB)
Kieli: C/C++
IDE: VC++
Vuosi: 2006
Kirjastot: SDL

Eräs autopeli, jossa yritin mallintaa auton ajettavuutta mahdollisimman tarkasti. Se ei kuitenkaan koskaan tullut hyväksi, eikä se olisi 2D-pelissä ollut mielekästä, johtuen lyhyestä näkyvyydestä. Yritin myös mallintaa mottorin toimintaa virtauksineen, momentteineen ja muine ominaisuuksineen, mutta myöskään se ei koskaan tullut kunnolliseksi.

Maininnan arvoinen on omalla kenttäeditorilla tekemäni ruuduista (tile) muodostuva kenttä, joka käytti ".knt"-tiedostopäätteisiä tiedostoja.

Breakout


Kieli: C/C++
IDE: VC++
Vuosi: 200?
Kirjastot: SDL

Jos sinulla on tämä peli, niin olisi todella hienoa, jos ilmoittaisit siitä.

Tämä on Patterimadon jälkeen ehkäpä paras tekemäni peli. Peli ei sinänsä ole erityisen omaperäinen, mutta se on eräitä valmiiksi saamiani projekteja.

Autopeli


Lataa Autopeli (264 kB)
Kieli: C/C++
IDE: VC++
Vuosi: 2005
Kirjastot: DirectX 7

Ostin aikoinaan Opettele DirectX 7 24 tunnissa -kirjan. Sen pohjalta tein tämän autopelin. Tässä pelissä on myös jonkinlainen törmäysmallinnus. Jostain syystä tämä peli ei toimi Windows 7 -käyttöjärjestelmässä, vaan vaatii vanhemman version.

Dirty Operating System

Kun koin saaneeni tarpeekseni konsolin kanssa napertelysta ja aloin hallitsemaan ohjelmoinnin perusteet, niin siirryin Allegro-kirjaston pariin.

Eräs mielenkiintoinen asia on, etteivät nämä ohjelmat toimi suoraa DosBOX:lla. Suosittelen käyttämään Windows 9X-käyttöjärjestelmää, jonka kanssa ei omien havaintojen mukaan ole ollut ongelmia.

Patterimato


Lataa Patterimato (277 kB)
Lähdekoodi
Vuosi: 2004
Kieli: C/C++
IDE: DJGPP
Kirjastot: Allegro

Oma kloonini kaikkien tuntemasta matopelista. Pelilogiikan kehitin itse, jolloin tunsin tajunneeni ohjelmoinnin perimmäisen tarkoituksen. Itse olen tästä pelistä melko ylpeä. Jotenkin vieläkin tulee melko valaistunut olo, kun tajuaa miten yksinkertainen ja kevyt logiikka matopelin takana voi pelkistetyimmässä muodossaan olla.

Kaahailu


Lataa Kaahailu (350 kB)
Lähdekoodi
Vuosi: 2003
Kieli: C/C++
IDE: DJGPP
Kirjastot: Allegro

Ensimmäinen luomani kunnollinen peli. Pelin mielenkiintoisin ominaisuus on se, etten peliä tehdessä tiennyt mitään sinifunktiosta.

Tekstipelit

Eräitä tekemiäni tekstipelejä, jotka toimivat kohtuullisen hyvin uudemmallakin Windowsilla tai ainakin DosBOX:lla. Paljon muitakin konsolisovelluksia olen tehnyt, mutta nämä ovat säilyneet bittiavaruuden kynsistä.

Join To Race


Lataa Join To Race (349 kB)
Kieli: C/C++
IDE: DJGPP
Vuosi: 2002

Tässä on eräs tekemäni managerointipeli. Ohjelman To-sana kuuluu oleellisena osana pelin nimeä, kyseessä ei siis (välttämättä) ole kirjoitusvirhe. Peli on melko pahasti kesken, kuten monet muutkin itselleni tekemät projektit.

Lippossimulaattori


Lataa Lippos (174 kB)
Kieli: C/C++
IDE: DJGPP
Vuosi: 2002

Ohjelma perustuu Paavo Lipposen (sdp) pääministerikauteen. Tähän aikaan en vielä hallinnut prosenttilaskuja, joka toi melkoisen haasteen ohjelman toteuttamiseen. Olen usein miettinyt, että tekisin tästä ideasta paremman toteutuksen., jolloin hän ajoi ehkäpä kaikkien aikojen oikeistolaisinta politiikkaa Suomessa. Itse ohjelman logiikka on yhtä kummalista kuin pääministerin toimetkin. Rahaa ilmestyy tyhjästä ja missään ei ole päätä eikö häntää, ehkä joku tekee salaa tulonsiirtoja Lipposen huomaamatta. Järkevintä on vain maksimoida veroaste ja minimoida kulut, jos haluaa valtion kassaan rahaa. Tähän aikaan en vielä hallinnut prosenttilaskuja, joka toi melkoisen haasteen ohjelman toteuttamiseen. Olen usein miettinyt, että tekisin tästä ideasta paremman toteutuksen. En ole kuitenkaan pitänyt sitä järkevänä, koska sellainen ohjelman tekeminen omaksi iloksi ei ole erityisen kehittävää ja järkevää.

PS. En erityisesti suosi mitään puoluesuuntausta. Tärkeintä kun politiikka painottuu normaalien ihmisten edun mukaisesti. Tietysti heikko-osaisista kansalaisista pitää pitää huolta, jos siihen on varaa. Menestyjä menestyy vaikka mikä olisi, kunhan siihen vain on riittävät mahdollisuudet.

Elämäsimulaattori


Lataa Elämä (34 kB)
Lähdekoodi
Kieli: Basic
IDE: QBasic (/QuickBasic: exe)
Vuosi: 2001

Eräs tekemäni tekstiseikkailu.

Juonipaljastus: "Pelin päähenkilö voittaa Fiat Punton Voitto Kotiin -pelistä ja saa miljoona markkaan Haluatko Miljonääriksi -pelistä."